Kävin tänään hammaslääkärillä, itseasiassa melkein jätin käymättä johtuen että muistin koko jutun vasta tuntia ennen! Luojan kiitos, tunti ehti loppua juuri ja juuri niin että ehdin vielä kipittää paikan päälle.
Siinä odotussalissa istuessa alkoi virnuiluttaa aivan sietämättömästi, kun mietin mitä olin äsken tehnyt. Olin kävellyt paikan päällee, suoraan ovista sisään, tiskille, ilmoittanut itseni saapuneeksi ja mennyt istumaan.
Ei mitään. En yhtikäs mitään ollut ajatellut. En ollut ainakaan tuolle kyseiselle tapahtumasarjalle siunannut yhden yhtä ajatusta. None.
Vielä mitä, vuosi kaksi sitten suunnittelin noinkin mitätöntä tapahtumaa useamman päivän etukäteen. Minne menisin, mitä sanoisin (siis sanasta sanaan tismalleen) ja kenelle sanoisin. En olisi nukkunut kunnolla edeltävänä yönä ja olisin hikoillut kuin pieni sika päästessäni paikan päälle. Hehtaari-pupillini olisivat möllöttäneet päässä kuin mielipuolella, samaan aikaan kun olisin koittanut sopertaa jonkinlaista lausetta ulos suustani tuimasti tuijottavalle vastaanotto virkailijalle.
Itse hammaslääkäri osio ei ole koskaan ollut ongelma, eihän siinä oleteta kenenkään puhuvan, kommunikoivan samaan aikaan kun toisen räpylä on syvällä nielussa..? Onhan se saapuminen ja poistuminen vieläkin vähän sellaista könkköä, naurettavan oloista mutta kait se elämä vaan on.
Siinä virnuillessa tunsin itseni aivan helvetin onnelliseksi. Olin hoitanut edes yhden sosiaalisen tapahtuman sujuvasti, ajatuksettomasti ja täysin ilman pelkoa.
Lisää näitä, kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti