Kuinka selvitä ensimmäisestä työpäivästä

No niin, nyt on ensimmäisestä työpäivästä päiväkodin keittiössä selvitty! Seuraavassa muutama asia, jotka haluaisin kaikille vastaavassa tilanteessa oleville, turhaan stressaaville sanoa.

Ensinnäkin, jos olet äärimmäisen ujo, päivää edeltävä "paniikki" lienee tuttu. Itseasiassa tällä kertaa se oli minulla äärimmäisen suuri, pelottavan suorastaan. Muutaman kerran puhkesin itkuunkin ja hyvä kun en matkalla töihin ajanut ojaan. Mutta myönnetään nyt se fakta, ettei se uuteen työpaikkaan meno ole läheskään niin kamalaa kuin kauhufantasiamme antavat ymmärtää ja töissä olo helpottaa kummasti. Aamulla miltei annoin ylen, nyt ei tunnu enää missään. Suosittelen, että ennen ensimmäistä töihin lähtöä koitatte sulkea koko työn mielestänne - älä pohdi, mitä sanot ensin ja kelle äläkä suunnittele MITÄÄN töihin liittyvää. Anna tilanteen tulla vasten kasvoja.

Kaikkien työpaikalla olijoiden kanssa ei tarvitse kaveerata eikä näiden kanssa seurusteluun ole pakko tuhlata vähäisiä varastojaan mutta kannattaa kuitenkin satsata muutamaan tyyppiin. Auttaa mielettömästi, jos tulet toimeen kaikkien niiden kanssa, jotka tulevat tekemään paljon töitä sinun kanssasi. Yksi paras tapa "tehdä tuttavuutta" on kyseleminen - tartu kaikkeen mahdolliseen puheenaiheeseen ja kysy työtoverisi elämästä. Ihmiset rakastavat puhua itsestään, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Muista kuitenkin kohtuu kaikessa, kukaan ei halua kertoa henkilökohtaisia asioitaan tuntemattomalle saatika koe miellyttäväksi jatkuvaa utelua. Kysy esim. miten toinen päätyi kyseiseen työpaikkaan, toimii aina.

Oma-aloitteisuus, ahkeruus... Tällaiset perusasiat on tärkeitä. Muistakaa myös katsoa ihmisiä silmiin! Se on ihansama miten mahtava työntekijä sä olet tai paljonko kyselet kysymyksiä jos et katso silmiin. Huom katso, älä tuijoita. Entinen pomoni tuijotti. Se oli karmivaa. Ensimmäisenä päivänä kättely on myös tärkeää, periaatteessa jokaista, jolle nimensä jossain yhteydessä kertoo, pitää/voi kätellä. Vaikka se saattaakin tuntua jollain tasolla hölmöltä, on se kuitenkin Suomessa tapa ja kohteliasta.

Tässä minun huomautukseni ensimmäisiä työpäiviä varten, toivottavasti kaikki ujot selviävät hengissä (kesä)töistään!

Ainiin juu miltei unohdin, suosittelen ennen toista työpäivää käymään metsässä kävelyllä. Se rauhoittaa ja virkistää ;)

Coming UP

Hellouu jälleen, mitä suurimmat pahoitteluni aivan liika pitkästä päivityskatkosta, nyt ollaan taas vauhdissa.

Ylihuomenna eli maanantaina aloitan kuukauden mittaisen kesätyöni. Jännää ja kamalaa ja hirvittävää, ei voi muuta sanoa. Paikka on kunnalta "voitettu" arpajaisissa eli en ole mitään vaativaa sen saamiseksi tehnyt. Pääsin erääseen kunnan päiväkodin keittiöön apulaiseksi, todennäköisesti vain astioita pesemään koska eihän Suomessa saa mitään tehdä ilman kaiken maailman lupia (hygieniapassi).

Miltä uuden työn aloittaminen tuntuu? No hirvittää tietenkin ja tuskin tulen edeltävänä yönä unta saamaan. Enköhän mä siitä kuitenkin voittajana selviä (toivottavasti) ja pääse illalla laittamaan postausta päivän saavutuksista ja tunteista. Ehkä opin jotain ja voin jakaa tietouttani eteenpäin. Tuskin kuitenkaan ;D

Tulevaisuutta pohtimassa..

Jo jonkin aikaa olen ajatellut - siis yleisesti kaikkea mitä voikaan ajatella - ilman sosiaalifoobikon näkökulmaa. Se on ollut aika rauhottavaa, puhdistavaa jos niin voisi sanoa.

Olen ajatellut muun muassa tulevaisuuttani, minkä ammatin valitsisin ja niin pois päin. Kummasti ne vaihtoehdot lisääntyy, kun jättää "ongelmansa" huomiotta. Se onkin se hankala homma tässä kaikessa; pitäisikö ammatti valita sen perusteella, miten ujous ja fobia vaikuttaa vai jättää se pois laskuista? Mä en haluaisi ajatella rajoitetusti, koska onko se nyt sitten kummiskaan parempi? Jos päätän helpottaa stressiäni ja valita postinjakajan taikka varastotyöntekijän ammatin niin seuraako siitä kuitenkin vain tuskallinen tie kenties jopa itsemurhaan? En ole itsetuhoinen mutta johtaisiko järjestelmällinen ihmisten karttaminen lopulta siihen? Mehän ollaan vaikka kuinka kiellettäisiin niin laumaeläimiä.

Mä rakastan elokuvia, varmaan koska niitä skidistä pitäen olen seuraillut. Se kauneus ja tarinan lumo, kaikki sellainen niin kiinnostaa, omiakin ideoita elokuvien aiheeksi olisi. Siksi mä haluaisinkin työskennellä elokuva-alalla. Ensimmäisenä tulee mieleen näyttelijä (jossa ujot kuulemma ovat luonnon lahjakkuuksia, puskaradiosta kuultua). Ei mulla kuitenkaan mitään välttämätöntä tarvetta olisi näyttelijäksi, vaikka olisivathan ne ihanat iltapuvut kaikissa gaaloissa mukavia ja eri rooleihin eläytyminen jännää mutta ei pakottavaa tarvetta. Ehkä ohjaaja, tai kameramies. Maskeeraaja tai käsikirjoittaja? Ohjaajana olisi mukavaa... Pieni kämppä Lontoossa tai New Yorkissa, josta sitten olisi helppo liikkua aina projektien perässä sinne tänne. Kiirettä, taidetta ja epäsäännöllisiä palkkoja. Lattea ja hankalia alaisia.

Tässä unelmassa ei ollut rajoituksia eikä sen suunnittelemiseen tuhlattu fobian valtaamaa aivolohkoa. Se kuulostaa musta tosi hienolta tavoitteelta ja täysin tavoitettavissa olevalta kunnes... Ehkä matka tuohon olisi niin shokeeraava että pelokas puoli kärventyisi niin pahasti, että se lakkaisi toimimasta. Kenties, olisi kyllä hienoa. Joskus kun haaveilen kaikesta mitä voisinkaan tehdä ja pelko puoli puskee päälle mietin, mitkä ovat plussia ja miinuksia. Miinusta on ihmisten pelko ja sosiaalinen kankeus. Plussaa on fyysinen toimintakyvykkyys, taiteellisuus, idearikkaus, perus englanninkielen taito, vapaus, länsimaisuus. Minulla ei sinänsä ole mitään sellaista ongelmaa, mikä olisi täysin varma, peruuttamaton este haaveelleni.

Jos olisin niin sanotusti normaali reipas suomalainen tyttö, lähtisin lukion jälkeen yksin välivuodeksi Englantiin. Hankkisin piskuisen haisevan kämpän ja hommaisin rupuisen työn. Ilmoittautuisin harrastelija teatteriin ja esim. jooga kurssille tutustuakseni muihin. Viettäisin sen yhden vuoden siellä ja harrastaisin taidetta ja opettelisin kielen ja aksentin niin hyvin kuin vain mahdollista. Vuoden jälkeen jos olisin edelleen kiinnostunut elokuva-alasta, hakisin kaikkiin mahdollisiin opinahjoihin Englannissa, joissa näyttelyä opetetaan. Jos olisin kiinostunut jostain muusta, tulisin kenties takaisin Suomeen ja hakisin jatko-opiskelemaan.

Niin mä tekisin. Ehkä teenkin.

Päivityskatko

Hetkeen en ole kirjoittanut ja ainakaan seuraavaan viikkoon en tule kirjoittamaankaan MUTTA se ei tarkoita että näinkin nuori blogi olisi tiensä päähän tullut.

Viime viikkoina olen vähän repsahtanut, niin laihduttamisesta kuin niinkin simppelistä asiasta kuin nukkuminen. Siis nukkumisella on sanoinkuvaamattoman suuri vaikutus mun elämäni laatuun. Sitä vain ei ikävä kyllä huomaa muuta kuin liika myöhään... Koko ajattelutapa ja asioiden näkeminen/pelkääminen muuttuu kun on tunti univajetta, puhumattakaan pari viikkoa kestäneestä 3h per pvä vajeesta. Rupesi maailma näyttämään niin kammottavalta että pariksi päiväksi varasin reippaasti aikaa unelle ja kas kummaa kun kirkastu.

Olen siis vihdoin "raittiina" ja valmiina menossa mutta ups, koeviikko iski. Seuraava viikko menee siis kokeisiin lukien ja dieettiä korjaillen. Taiteillakkin voisi, jos saisi tehtyä itsestään hyödyllisen. Pointti oli siis se, että hetkeen ei tekstiä tule mutta että se ei tarkoita ettäkö olisin pienokaistani hylkäämässä. ;)

Vinkki kaikille tuoreille ujoille/mahdollisille sos. foobikoille:

uusintakuulustelu

Mistä erottaa normaalin ihmisen ja
sosiaalisesti aivan liian varautuneen ihmisen?

Ensimmäinen panikoi menestystään kokeessa,
jälkimmäinen panikoi menettelyään kokeessa.

Hammaslääkärissä

Kävin tänään hammaslääkärillä, itseasiassa melkein jätin käymättä johtuen että muistin koko jutun vasta tuntia ennen! Luojan kiitos, tunti ehti loppua juuri ja juuri niin että ehdin vielä kipittää paikan päälle.

Siinä odotussalissa istuessa alkoi virnuiluttaa aivan sietämättömästi, kun mietin mitä olin äsken tehnyt. Olin kävellyt paikan päällee, suoraan ovista sisään, tiskille, ilmoittanut itseni saapuneeksi ja mennyt istumaan.

Ei mitään. En yhtikäs mitään ollut ajatellut. En ollut ainakaan tuolle kyseiselle tapahtumasarjalle siunannut yhden yhtä ajatusta. None.

Vielä mitä, vuosi kaksi sitten suunnittelin noinkin mitätöntä tapahtumaa useamman päivän etukäteen. Minne menisin, mitä sanoisin (siis sanasta sanaan tismalleen) ja kenelle sanoisin. En olisi nukkunut kunnolla edeltävänä yönä ja olisin hikoillut kuin pieni sika päästessäni paikan päälle. Hehtaari-pupillini olisivat möllöttäneet päässä kuin mielipuolella, samaan aikaan kun olisin koittanut sopertaa jonkinlaista lausetta ulos suustani tuimasti tuijottavalle vastaanotto virkailijalle.

Itse hammaslääkäri osio ei ole koskaan ollut ongelma, eihän siinä oleteta kenenkään puhuvan, kommunikoivan samaan aikaan kun toisen räpylä on syvällä nielussa..? Onhan se saapuminen ja poistuminen vieläkin vähän sellaista könkköä, naurettavan oloista mutta kait se elämä vaan on.

Siinä virnuillessa tunsin itseni aivan helvetin onnelliseksi. Olin hoitanut edes yhden sosiaalisen tapahtuman sujuvasti, ajatuksettomasti ja täysin ilman pelkoa.

Lisää näitä, kiitos!

Uudenvuoden lupauksia

Uusi vuosi ja uudet lupaukset, niinhän se menee. Vaikka 1.1.2013 ollaakin eletty jo mitä, 16 tuntia, aion tehdä muutaman uudenvuoden lupauksen. Unohdin, siis aivan oikeasti unohdin tehdä ne aikaisemmin. :D

Tästä lähtee.

AION LAIHDUTTAA VÄHINTÄÄN 1O KG

Kai tällaiseen anonyymiin blogiin voin sen tunnustaa, nimittäin painoni. Painan siis tällä hetkellä, HUOM tällä hetkellä eli kaiken maailman jouluruokien sun muiden jälkeen, about 74 kg. Tähän mennessä parhaimmillaan olen päässyt siihen 69 asti mutta ottakaa huomioon, että 7 lk ollessani painoin 85 kg. Siis 3-4 vuoden aikana olen pudottanut pienillä elämän muutoksilla 10-15 kiloa. Aplodeja hei, aplodeja!

170 cm, 74 kg = ylipaino. Tavoitteeni on 65 kg tai lihasmassa leuan vetoa varten. Ikinä en ole ollut timmissä kunnossa ja aivan sietämätön on halu tietää, miltä se laiha tytteli sisälläni näyttää. Ehkä se on ihan ok mimmi mikä sieltä kuoriutuu, ehkä. Tulena pyllyn alla on vuoden lopussa toteutuva Thaimaan loma ;D

KÄYN EDES KERRAN KAMPAAJALLA

Siitä on aikaa kun viimeksi olin kampaajalla, hiuksiani olen kyllä itse leikellyt mutta ei se silti ole sama asia. Haaveena olisi laihduttamisen jälkeen lyhyt, tumma tai harmaa, pixie. Miksi en ole käynyt kampaajalla? Koska rehellisesti sanoen ajatuskin saa kirkumaan eikä minulla oikeastaan ole kunnollista käsitystä miten aika kuuluisi varata. Mutta ei se mitään, minä otan selvää! Ajattelin tehdä siitä sitten tulevaisuudessa jutunkin, jos jotakuta kiinnostaisi.

HAEN KESÄTÖITÄ, KATSON IHMISIÄ ENEMPI SILMIIN, HOMMAAN AJOKORTIN JA ALAN MAALAAMAAN

En aio viettää kesälomaani kotona kökkien vaan aion hakea kesätöitä. Ensimmäisen kerran olin kesätöissä viime kesänä, enkä aio lopettaa putkea nyt kun sain sen käyntiin. Viime vuotinen oli itseasiassa vahinko, mutta ei siitä en enempää..

Ihmisten silmiin kuuluu katsoa, siinä on fakta joka minun täytyy vielä sisäistää. Hankalaa, muttei mahdotonta.

Vuonna 2013 koittaa 18. syntymäpäiväni. Eli minusta tulee täysi-ikäinen. Eli saan mahdollisuuden ajaa autoa. WUHUU! Paitsi se ajokoulu osuus, se ei ole wuhuu, ei tosiaan.

Sain joululahjaksi akryylivärit ja muutaman maalauspohjan, mukava potku maalaus harrastuksen uudelleen käyntiin saamiseksi. Kyllä, kävin ihan sellaisessa mummeleiden maalauskerhossa tuolloin joskus aikaisemmin mutta se oli öljyvärien aikaa, nyt siirryn askeleen helpompiin välineisiin. Ehkä vähän outo järjestys.