Partyyyy....?

Uusivuosi saapuu ja juhliin pitäisi mennä.

Ehkä kaikki pahin osa kaikissa juhlapyhissä sun muissa ujojen kannalta on just ne juhlat. Eihän se tarkoita että jos on ujo, niin ei kutsuttaisi juhliin mutta on se nyt ilmiselvää että jos oma tuttavapiiri on kovin kapea niin ovat myös vaihtoehdot juhlien suhteen. Itselläni vaihtoehtoja on aina keskimäärin nollasta kahteen. 2 on siis jo harvinaisuus, 0 paljon yleisempi.

Se hyvä puoli lapsena olemisessa on, että yleensä kutsun juhliin saa vanhempien kautta, menee niin sanotusti vanavedessä. Mutta mitä hienoa siinä on, jos joutuu vieraiden keskellä erittäin kiusaantuneeseen "en tunne ketään & käyttäydyn kuin urpo" tunnelmaan? Mieluiten viettäisin juhlia kavereiden kesken, mutta sitä vaihtoehtoa ei kovin usein ole.

Eikä se edes tarkoita, etteikö olisi kavereita! Mutta jos on vain vaivaiset yksi tai kaksi ystävää niin todennäköisyys jäädä yksin juhliaan juhlimaan on pirun suuri. Eikä kyse ole mistään lemppaamisesta tms. vaan ihan vain entä jos nämä vähäiset kaverit ovat saaneet kutsun jonnekkin? Ehkä suvun yhteisiin juhliin? Edellä mainittuihin ystäväperheiden pippaloihin?

Vaikka kuinka viihdyn yksin niin jok'ikisenä juhlapäivänä olo on aika ontto, jos viettää sitä kotona ilman sen suurempaa joukkoa. Yleensä mieliala käy tosi alhaalla. Jotenkin tuntuu typerälle että miksi näin, sehän on vain yksi ylimääräinen vapaapäivä? Päivä siinä missä muutkin?

Yksin olo ei tunnu ikinä pahalta, jos on muita vaihtoehtoja. Huono fiilis tulee siitä, jos vaihtoehtoja ei ole, jos on yksin pakosta eikä omasta tahdosta. Toisinaan hyvän olon pilaa jo se kun alkaa miettimään olisiko voinut olla muualla - usein ei olisi.

Jos saa kutsun juhliin niin kannattaa mennä, vaikka ei kuinka huvittaisi sillä hetkellä. Vaikka kuinka näissä juhlissa olisi ahdistavaa, vaikka miten paljon viihtyisämpää olisi ollut kotona. Se on kuitenkin vain se yksi ilta, yksi ilta joka todennäköisesti takaa sen, että saat kutsun toistekin ja pitää huolen siitä, että tunnet vielä olevasi kykenevä ihmisten maailmaan. Vähän kuin urheillessa; sillä hetkellä se saattaa tuntua puhtaalta tuskalta mutta ai että sitä tunnetta sen jälkeen!

Yleensä kyllä juhlissa on mukavaa, varsinkin jos kyseessä on oikeasti juhlat eivätkä pelkät kahvin kittajaiset. Minä ainakin aion kuluttaa uuden vuoden vaihteen juhlissa, joiden kutsu ei edes ollut osoitettu suoraan minulle.

 Ainakin olen tehnyt jotain. 

Mökkihöperö

Hetkeen en ole kirjoitellut koska on mukamas ollut muuta menoa. Tai no olihan tuossa tuo apocalypsi, joulu, joulun jälkeinen päivä, joulun jälkeisen päivän jälkeinen päivä... Kyllä aivan juu, en ole tehnyt mitään. En ole ollut missään. 3 päivää, 3 päivää on oivallinen aika olla yksikseen, vain olla ja olla olematta. Mutta entäs kun 3 venyy seitsemään? ENTÄS KUN VIELÄ SEURAAVAT 5 OVAT TULOSSA??!

Diagnosoin itselleni mökkihöperyyden ensimmäisen asteen vasta eilen. Parannuskeinoa aloin pohtimaan seuraavassa aamunkoitossa. Mitä voisin tehdä, entä onko mitään edes tehtävissä? Vaihtoehtona oli myös höperyydestä piittaamattomuus jonka kuitenkin jätin pois yhtälöstä sillä kyllä, vaiva katoaa kun koulut alkavat jälleen mutta ei, en ole halukas selvittämään kuinka pahaksi höperyys voikaan kehittyä.

PERJANTAI 28.12.2012

Mökkihöperyyden hoitopäivä nro. 1

The Walking Dead season 1 & 2 -maraton

Periaatteessa tässä on pahin mahdollinen tapa reagoida höperyyteen mutta minkäs teet. On se vaan niin hyvä sarja. :D

VIIKON ONNISTUMINEN

Ostin ensimmäisen joululahjan!

HIFFAUS

Olin tänään samaan aikaan niin valaisevimmalla kuin myös nöyryyttävimmällä psykologian tunnilla millä olen koskaan ollut. Opiskelen siis myös psykologiaa lukiossa ja kirjoitan sen, vaikka mitä todennäköisimmin en siitä ammattia aio saada. Enimmäkseen kestän sitä kidutusta ihan vain ymmärtääkseni ajatustoimintaani ja typerää sosiaalista invalidismiani paremmin. Ja niin minä myös tein, tänään.

Puhuttiin sosiaalisista kognitioista eli "sosiaalisen tiedon käsittelystä"; skeemat, rooliskeemat, skriptit... Siis miten ja minkä perusteella me käyttäydymme esim. ravintolassa tai kaupassa tai millasen me kuvitellaan tyttöystävän kuuluvan olla.. Vielä on vähän termit ja selitykset hakusessa mutta pääasiassa näin. Nöyryyttävä osio tunnista oli tietenkin havainnollistaminen; lavastettiin kaupassa käynti ja kaikkien tuli käydä kassalla ja käyttäytyä ihan miten normaalistikin käyttäytyisi.

PITKÄÄN aikaan en ole tehnyt samaa kuin silloin, eli jäin vain istuskelemaan paikoilleni. Siis erotuin joukosta todella räikeästi. Pelästyin, en niinkään sitä tilannetta vaan sitä, että jäin siihen. Luulin, että tuollaisesta oli jo päästy yli mutta se voima, joka kirkui päässä pakosuunnitelmaa, oli siis sanoinkuvaamattoman suuri. MIKSI?

Tulin siihen tulokseen, että se kyseinen tunti käsitteli itseasiassa juuri niitä kaikista pahimpia pelkojani eli pelkoa käyttäytyä väärin. Minun skeemani ovat vajaat, skriptit vaativat täydennystä ja rooliskeemoja puuttuu monta sataa.

Viimeaikoina on mennyt tosi hyvin, on ollut rento fiilis ja naurua piisannut. Miksi? Koska mä olen asettunut mun ympäristöön ja hallitsen kiitettävästi kaikki välttämättömät skriptit selviytyäkseni täällä. Eikä oo tullut vastaan mitään, missä en olisi osannut käyttäytyä. Ei stressiä.

No mitä mä osaan ja mitä en?

Osaan käydä ruokakaupassa, vaatekaupassa, halvassa ravintolassa, elokuvissa, hammaslääkärillä, kansliassa, koulussa, kirjastossa, postissa, bussissa, junassa jne.

En osaa käydä baarissa, fiinissä ravintolassa, teatterissa, lentokentällä, expertillä, kuntosalilla, vuokraamassa mitään, ostamassa autoa, korjaamolla, parturissa, lääkärillä jne.

ENKÄ MYÖSKÄÄN OSAA ALOITTAA KESKUSTELUA, SAATIKA JATKAA SITÄ TUNTEMATTOMAN KANSSA.

Tällä perusteella elämä hymyilee tulevaisuudessakin, jos vain jatkan uusien skriptien opettelua ja sisäistämistä? Pitäisi ehkä sittenkin harkita psykologin uraa ;)